Juha Suihko
Juha on valovoimainen, valloittava esiintyjä ja kerrassaan hurmaava persoona siviilissäkin.
Musiikkia ja teatteria Juha on ehtinyt tehdä mm. seuraavissa produktioissa: Kolme pennin ooppera (Peachum), Peter Pan (Kapteeni Koukku), Onnen Maa (Aarne) ja musiikkinäytelmä Macbeth (Macbeth) ja Rent-musikaali (ensemble, pieniä rooleja). Esiintymiskokemusta ovat kartuttaneet myös The LittleBigMusicin kesärevyyt ensimmisestä revyystä lähtien.
Juha on vastannut The LittleBigMusicin revyyesitysten laulujen uudelleen sanoituksista ja on käsikirjoittanut esityksiin sketsejäkin. Vuonna 2010 Juha ohjasi ja käsikirjoitti ohjelmatoimistolle Uhmaikä -revyyn.
”Kaikki kirjoittaminen on todella mahtavaa ja yritän jatkuvasti löytää enemmän aikaa sen toteuttamiseen.”
Juha ohjaa myös ilmaisu- ja draamatyöpajoja lapsille, nuorille ja vanhuksille.
”Vaikka kokemusta onkin jo roppakaupalla silti valmiiksi ei tulla koskaan”, sanoo musiikkiteatteri-ilmaisun ohjaajaksi 2003 valmistunut taiteilija. Musiikki- ja lauluopintoja on kertynyt musiikkiteatterikoulutuksen lisäksi mm. Joensuun Konservatorion ammattilinjalla. Tällä hetkellä Juha opiskelee Lahden ammattikorkeakoulussa Musiikki- ja Draamainstituutissa.
Lahteen tällä erää kotiutunut mies puuhaa monessa mukana, eikä Pohjois-karjalaista yleisöä tietenkään unohdeta!