Helmikuu 2006


Helmikuussa 2006 sai ensi-iltansa legendaarinen Raisa & Ritva SHOW, josta aikojen saatossa on syntynyt the LittleBigMusic:in suosituin tuote. Vuoden 2006 aikana leidit esiintyivät hyvin moninaisissa tilaisuuksissa. Erityisesti mieleenpainuvimpia tilaisuuksia olivat kaikkien muiden joukossa esiintyminen kahdeksalle hengelle hirsimökissä, sekä toisena esiintyminen Helsinki Pride -festivaalilla Ravintola DTM:ssä.




Maaliskuu 2006


Maaliskuussa esitettiin Unelmien Kabaré -musikaali, jonka käsikirjoitti ja ohjasi luottotekijämme Sinikka Tossavainen. Esitykset pidettiin vastavalmistuneessa Elokuvateatterikeskus Tapiossa Joensuussa. Esiintyjinä toimivat Sari Siltavuori, Samuli Moilanen, Juha Suihko, Sanna Ajakainen ja Risto Ryynänen. Musiikin sävellyksestä vastasi Samuli Moilanen ja sanoituksesta Juha Suihko.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen isompana


Elokuu 2006


Neljäs revyymme sai ensi-iltansa elokuussa 2006. Esiintyjinä tällä kertaa toimivat Laura Eriksson, Samuli Moilanen, Taru Ratilainen ja Juha Suihko.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen isompana


Joulukuu 2006


Vuoden 2005 Porot sieraimissa -joulurevyy esitettiin uudelleen yhteistyssä Sokos Hotel Kimmelin kanssa. Mukana olivat Laura Eriksson, Samuli Moilanen ja Juha Suihko. Ohjauksesta vastasi jälleen Sinikka Tossavainen.

---------

Samulia ja Juhaa säesti tänä vuonna joulukonserteissa pianisti Päivi Nylund.





Kalenteri Ota yhteytt!